Mietin tässä yks päivä, et olisinko tavallaan tarpeeks hyvä tanssii siihen et pitäisin pelkkää tanssiblogia. En oo mitenkää erityisen lahjakas tanssimaan, eikä mul oo myöskään mitään erityisosaamisaluetta missään tanssin osa-alueessa. Mut sit mulla ei kuitenkaa oo myöskään mitään erityisen suuria heikkouksia. Tämä sama pätee kaikkiin elämäni osa-alueisiin: Olen koulussa kaikessa hyvä-ok, mutten missään mitenkään erityisen lahjakas. Minulla on paljon kavereita ja tärkeitä ystäviä, muttei kuitenkaan parasta kaveria. Uskon koulussa ja muuallakin minua pidettävän sellaisena tylsänä, kilttinä hikkenä. Mitäänsanomattomana.
Tanssiessa ei kuitenkaan tunnu mitäänsanomattomalta. Olo on kaunis, poissa tästä maailmasta. No tämä tunne kestää siihen asti, kunnes katsoo peiliin. Sitten kohtaa taas todellisuus: Löysä maha pömpöttää housujen päällä, jalat näyttävät paksuilta ja tanssiminen säälittävältä räpistelyltä. Olen edelleen liian huono.
Tanssi saa minut itkemään pettymyksistä, suuttumaan vihasta, nauramaan onnesta ja rakastamaan itseään entistä enemmän. Se tekee minusta vahvemman, kateellisemman, masentuneemman ja iloisemman. Tanssin takia menetän yöunia ja herään keskellä yötä nilkkajumppiin. Se saa minut tekemään vatsalihaksia ja venyttelemään, nostamaan kunnianhimoni liian korkealle ja leijailemaan pilvilinnoissa. Se saa minut inhoamaan itseäni aina vain entistä enemmän ja romuttamaan koko itseluottamukseni.
Kuitenkin tanssi on minulle pakkomielle ja ajattelen ja puhun siitä joka päivä. Rakastan tanssia ja se kai riittää syyksi kirjoittaa siitä.
xoxo: Nelli |